19.4.11

Balettitunnit vähissä, konstit ei!

Just laskin että mulla on baletin tuntimäärä tippunut erinäisistä syistä jo alle kolmeen viikossa, mikä on mulle siis todella vähän! Huomenna ehdin just vielä yhdelle tunnille ennen pääsiäisen pyhiä ja seuraava tunti onkin sitten vasta viikon päästä keskiviikkona. Siihen päälle vielä yksi työmatka Vapun jälkeen - niin taas jää neljä tuntia välistä. Näin vähän treenasin viimeksi viime vuoden heinäkuussa, jolloin en siis treenanut ollenkaan! Tosin silloin piti rauhoitella tulehtunutta polvea, ja nyt on vain pyhät ja työt tiellä. Onneksi pääsen toukokuun puolessa välissä taas vauhtiin. Katselin tätä Scottish Ballet Companyn live stream -videota ja ei voi  muuta sanoa kuin että ihan hirvee hinku päästä tunneille!


Scottish Ballet: Live Stream - Class March 2011 from Scottish Ballet on Vimeo.

Mutta sillä välin ei auta muu kuin ottaa lisäksi kotikonstit käyttöön! Miten siis pitää tasoa yllä kahdella vaivaisella viikkotunnilla? Ihan alkajaisiksi voisi vaikkaa nostaakin aerobista kuntoa. Nyt kun lumet ovat vihdoin sulaneet lenkkipoluilta, meinaan aloittaa taas reippaat kävelylenkit Espoon Rantaraittia pitkin. Samalla pääsee nauttimaan upeista merimaisemista ja raittiista ulkoilmasta! Juoksemisesta en ole koskaan välittänyt, ellei kyseessä ole sitten enintään 400 m pikamatka, mutta kävelystä kyllä pidän. Kolmen vartin lenkillä ehtii siinäkin tulla hiki, jos on tarpeeksi nopea. Toinen vaihtoehto olisi uinti. Ennen teini-ikää uin peräti seurassa, mutta kyllästyin lopulta altaanpohjan näkymiin.. Uiminen luonnonvesissä sen sijan on ihanaa, vaikka nyt onkin vielä liian aikaista ja kylmää. Ehkä pitäisi kuitenkin suunnata halliin? Rintauinnissahan voi treenata vähän aukikiertoa!

Kotona sisätiloissa teen lähinnä pitkiä venytys-sarjoja, mutta myös joitain vahvistavia lihasharjoituksia. Tarkoitan erityisesti vatsalihaksia, niitä syviä ja baletille niin olennaisia keskustan koossa pitäviä lihoja! Jos laiskottaa, luistan näistä yleensä ensimmäisenä.. Tunneilla käytän niitä kyllä ihan tosissani, mutta kuten jo tuossa sanoin, kaksi kertaa viikossa ei paljon auta. Joten: töihin siitä jo! Löysin joskus hyviä ohjeita Karen Clippingerin kirjasta Dance Anatomy and Kinesiology, ja google-kirjoihin on skannattu tuosta kirjasta ihan kokonaisia sivuja, myös vatsalihasliikkeistä: books.google.com.

Jos pilates on tuttua, on myös lankku ("the plank"), joka yksi mun suosikkiharjoituksista: kroppa suorana, napa kohti selkärankaa, hengitä koko ajan ja pidetään asento alkuun 60 sekunttia. Tauko ja uudestaan. Tästä on olemassa erilaisia variaatioita, mutta oheinen kuva näyttää perusasennon:
Kun tämä alkaa tuntua suht helpolta, voi esim nostaa vuoronperään toista jalkaa yläviistoon. Kunhan pitää keskustan koko ajan vahvana! Toinen hyvä keskivartalo-hallinta harkka on seuraava: mennään kontalleen, ojennetaan vastakkainen käsi ja jalka pitkäksi ja samalle korkeudelle kuin selkä (joka on suorana). Pito, hengitys ja vaihto. Ei välttämättä tunnu kovin kummoiselta, mutta kun sen tekee rauhallisesti ja heilumatta  niin siitä on kyllä hyötyä.

Yksi minkä balettiope teetti joskus tunnin alussa on tämä: selinmakuulle, nosta jalat suorina ylös (alle 45 astetta), nosta samalla ylävartalo irti lattiasta - ja pumppaa käsivarsilla (suorina sivussa). Tee niin paljon kuin pystyt, pidä tauko ja uudestaan. Itse tykkään pitää samalla jalat aukikierrossa 1. asennossa (ja samalla puristaa noi reisien sisälihat yhteen).

Nämä olivat siis joitain mun omia kotona tehtäviä suosikkejani, mikäli vatsatreenista nyt edes voi puhua suosikki-tekemisenä.. Tehokkaampaa olisi tietenkin käydä oikeilla pilates- tai core-tunneilla, mutta nyt on sekä aika että rahat vähissä. Näitten vatsalihasharjoitusten lisäksi teen myös jalkatreeniä, mm releveitä ja nilkkaa vahvistavia liikkeitä. Ja päälle tietenkin venytykset. Yksi hyvä linkki minkä voin suositella kaikille on Deborah Vogelin blogi thebodyseries.com, sieltä löytyy todella asiantuntevaa apua tanssijan koko kropalle!

2 comments:

  1. Iih, tunnen tuskasi. :/ Itse olin tänään menossa tuplatunneille (ihan alkeistason tosin), mutta älysin etten ehdikään, kun pitää mennä kuuntelemaan Matteus Passiota. Tai no "pitää" ja "pitää", mutta alko heti harmittaa, kun tämän älysin.

    Tykkään blogistasi - sitä on kiva seurata näin toisena tanssin ystävänä. :)

    ReplyDelete
  2. Hei Heini!

    Toivottavasti oli edes hyvä passio :) Se on tosi ärsyttävää kun missaa tunteja, vaikka olis ihan hyväkin syy.
    Mun piti mennä eilen tunnille, mutta olin niin poikki että nukahdin matkalla töihin ja matkalla kotiin! :D Tänään otin sitten pääsiäisen nojalla varaslähdön ja ehdin vielä klo 16.30 tunnille, ei mun vakitunti tai ope mutta ihan oli ihan ok. Seuraava tunti kuitenkin vasta ens ke. Huomasin jo tänään että kroppa ei tykkää tauoista!

    Hei, mutta tosi kiva että tykkäät blogista! Tanssi yhdistää :)

    ReplyDelete