26.3.11

"Dance first. Think later. It´s the natural order."


Ei ollut ihan paras päivän alku eilen.. Heräsin aamulla puoli viiden aikaan aivan vietävään pohjelihaksen kramppiin! Siinä sitten kyyneleet silmissä yritin venyttää ja hengittää ja saada kivikovaa lihasta palautumaaan rennoksi. Enkä keksi syytä miksi kramppi nyt iski, kun mulla ei ole ollut näitä aikoihin. No, uni ei tullut ihan heti takaisin, ja kun olin muutenkin mennyt turhan myöhään nukkumaan niin olo oli melko raihnainen koko loppupäivän. Mikä ei tiennyt hyvää illan balettitunneille. Mutta en jätä Marie-Pierren tunteja väliin pikku väsyn tai krampin takia! 

Eka 90 min jatko 3-taso oli kyllä rankka.. Toisin kuin viime viikon "simple but 100% clean"-tankosarjat, tehtiin nyt nopeata ja vaikeata, ja joko mun port de bras kärsi tai sitten mun jalat sekoili. Yhden sarjan nappasin vasta toisella kerralla ja ihan viime hetkellä. Kun aivot ovat melkein narikassa ja kroppa tuntuu kantavan salamatkustajaa mukanaan (niin painavalta tuntui), itsevarmuuskin romahtaa pian perässä.. Onneksi M-P on niin ihana että näkee aina jotain hyvääkin, vaikka samalla korjaisi kuinka tiukasti! Aloinkin pikku hiljaa elpyä ja löytää sisäisen tanssijani uudelleen..

Tunnin lopussa hyppysarjoissa olin taas oma itseni - rakastan petit ja moyen allegroa erityisesti! Hypyistäni olenkin saanut aina eniten kehuja, siis lähinnä korkeudesta, tekniikassa riittää vielä hiomista. Mutta ehkä mun jalat yksinkertaisesti vaan sopivat hyppimiseen. Mulla tulee usein "pomppu" olo tunneilla  (ja lapsena ihan missä vain). Kuvittele Nalle Puhin Tikrua niin tiedät mitä tarkoitan.. Enpä muuten muistanut että Tigger on näin oivallinen tanssin opettaja! :)



Keskellä tehtiin piruettisarjoja - mutta mikä Murphyn laki se oikein on että opettaja katsoo aina eri suuntaan kun onnistuu pyörimään triplat!? Niitä kun ei tule muutenkaan liukuhihnalta. Tietty saan kicksit niistä ilmankin kehuja, mutta olis kiva jos M-P joskus näkisi.. Vaikka hän luultavasti korjaisi mua heti nilkan tai varpaiden asennosta! :) Tehtiin keskellä myös sarja mikä päättyi a la seconde -piruettiin, ei ihan mun ominta alaa. Varsinkin kun pyöritään vasemmalle, siis niin että oikea jalka on sivulla. Tällä kertaa pääsin sentään ympäri, mutta kun jarrutin jalka kääntyi just sen verran sisään että opettaja näki -  ja hän oli jo ehtinyt kehua  piruettia ennen kuin se oli valmiskaan! Auts.

Ja taas tuli tämä kommentti: "You start very well, but at the last moment you give up/lose it." Miten mä saisin itseni uskomaan siihen mitä teen, ja tekemään se 100% loppuun asti? Varsinkin pirueteissa heittäydyn liian usein virran vietäväksi, tyyliin sormet ristiin ja silmät kiinni ja ehkä nyt tulis se tripla.. Kuitenkaan kyse ei ole tuurista, vaan tekniikasta. Jospa mun pitäsikin miettiä sarjoja pidemmälle, siis ajatella ettei tanssi lopu siihen vaikeaan piruettiin (tai muuhun vastaavaan) vaan nähdä itseni jo ennen piruettia, venyttämässä sen jälkeistä viimeistä fraasia..

Pointe tunti ei ollut yhtään helpompi. Siinä muuten kaksi sanaa jotka eivät sovi samaan lauseeseen: pointe + helppo! Tankoharjoitukset menivät ihan ok, myös ne hitaat relevét. Echappét ovat edelleen työn takana, etenkin kun noustaan 4. asentoon. Mutta nyt saan jalat "liukumaan" yhtäaikaa ylös, ilman hyppimistä: edistystä! Yhden jalan relevét ovat sitten ihan toinen tarina.. Yhdessä sarjassa piti mennä kierros ympäri, siten että joka neljännes ylös ja takajalka coud de pied (kuva ylinnä, ja olispa mun jalat!). Kun tehtiin vasemmalle, toimi suht hyvin ja kehuja. Kun mentiin oikealle, tiesin jo lähtiessä ettei tuu mitään. Mun oikea jalka/polvi on nimittäin tosi huono suoristumaan kärjellä. Luulen että osasyy on n 10 v sitten tehty polven tähystys, jonka jälkeen ympäröivät lihakset ovat jääneet laiskaksi - tai siis kehitin varmaan silloin tiedostamatta itselleni maneerin. Ja nyt kun tiedostan sen, pää on jo valmiiksi puolittaisessa paniikissa joka kerta kun meen ylös! 

Sarja meni siis arvaten täysin pieleen oikealle, eikä ollut eka kerta kun se koipi petti mut. Näin heti M-P:n ilmeestä mitä tulemaan piti.. "Johanna, show me again!" Ja yritin, ja pieleen meni.. "Do it just to the front, straighten your knee.." Ja yritin, ja pieleen meni. "Come here.." Ja M-P otti käsistä kiinni ja pisti tekemään uusiksi, ja vielä kerran. Ja vielä. Ja sitten se suoristui! Mun surkea polvi suorana relevéssä! M-P: "You see, you can do it! It´s not your leg, just a bad habit!" Läpimurto! Ei se tietenkään ole nyt kerralla ikuiseksi ajoiksi korjattu, mutta sen jälkeen alkoi sujumaan paljon paremmin. Kunhan saan tämän tunteen takaraivooni, voin lakata hermoilemasta ja keskittyä itse tanssiin.
"Think first. Dance later. "Dance first. Think later. It´s the natural order." - Samuel Beckett 

Kuva ylinnä: Australian Ballet gallery, Herald Sun (klick here)

7 comments:

  1. Moi minä tässä taas.
    Tiiätkö että järjestetäänkö täällä pääkaupunkiseudulla balettikesäleirejä?
    Ja kiva toi sun kirjotus

    ReplyDelete
  2. Hei!

    Valitettavasti en tiedä yhtäkään alkeistason baletin kesäleiriä pääkaupunkiseudulla. Ei taida tänä kesänä olla edes baletin tiiviskursseja..

    Jos muuten asut pääkaupunkiseudulla, sun ei tarvitse aloittaa alkeet nuorempien kanssa. Sekä Helsingin tanssiopistossa (HTO) että Tanssikeskus Footlightissa yli 12 vuotiaat aloittavat yhdessä aikuisten kanssa. "Aikuiset" on siten aika laaja käsite, alkeistunneilla käy tosiaan 12 - 16 - 21 -30 - 50 v ikäistä väkeä..

    Kesän lukkareista sen verran, että HTO:lla ei näköjään ole alusta alkavia alkeita kuin vasta ensi syyslukukaudella. Footlightin lukujärjestys ilmestyy piakkoin, ja siellä on yleensä joka lukukausi uusi alkeistaso. Laitan siitä joka tapauksessa postauksen..

    Kiva kun olet noin kiinnostunut :) Haluaisitko jatkossa "allekirjoittaa" kommenttisi vaikka puu- tai nimimerkillä? Niin erotan sut paremmin muista anonyymeista :)

    ReplyDelete
  3. Joo kiitti
    Yritän allekirjottaa.
    En nyt kyl keksi mitään ;)

    ReplyDelete
  4. Myötätuntoni sulle, Johanna. Vihaan pohkeita, jotka keksii keskellä yötä ruveta kramppaamaan. Kun ensin tulin tänne, olin niin shokissa, että unohdin kokonaan kaikki magnesium-ja kalsiumpillerit. Tuo sama vaiva toistui melkein joka yö...
    Tilasin Finis Jhungin videon, koska ajattelin viimeinkin pistää tuon keskilattiatyöskentelyn kuntoon. Olen tehnyt vasta pari harjoitusta, joten en osaa sanoa, onko kyseisestä materiaalista hyötyä, mutta saa nähdä. Videossa on mallina tietenkin ammattitanssija, joten Finis ei keksi hänestä hirveästi korjattavaa, mutta toisaalta kaikki liikkeet voi katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan tosin kuin balettitunnilla. Jos tunnilla on n. 30 ihmistä, multa saattaa jäädä liikkeet kokonaan näkemättä. :( Tiedätkö muuten, opettaako M-P Footlightilla vielä toukokuussa? Olisi ihanaa päästää edes yhdelle hänen tunneistaan!

    ReplyDelete
  5. Hei Noora!
    Ja ouch! Siis joka yö pohjekramppeja? Tuskaa.. Mutta toiv magnesiumi + kalcium auttaa nyt?

    Minkä niistä FJ:n videoista tilasit? Mä olen katsonut kaikki ne trailerit, mutta mietin vielä ostamista (samalla kun odotan suurempaa rahapottia tilille ;) Näin että mies piti Nykissä taas alkeiskurssin aikuisille, mutta mun makuun siellä oli ihan liikaa väkeä. Ei se mies kuitenkaan mikään ihmeidentekijä ole. Mutta niistä videoista tykkään!

    Kyllä mun tietääkseeni M-P opettaa tämän lukukauden loppuun. Tosin en vielä tiedä opettaako hän sitten taas syksyllä. FL kai haluaisi hänen jatkavan, ja hulluja olisivat jos ei, mutta se on M-P:stä kiinni.. Minä ainakin pidän kaikki sormet ja varpaat ristissä! Odotan kyllä ihan intona myös Gabriellaa takaisin, mutta kai sitä saa haluta molempia? Yhdeltä oppii yhtä, toiselta toista :) Ja ne kaksi balleriinaa ovat vaan ihan parhaita!

    Toivottavasti osutaan vielä samoille tunneille :)

    ReplyDelete
  6. Helsingin tanssiopisto tiivarit:
    KLASSINEN BALETTI

    Kurssilla käydään läpi klassisen baletin liikemateriaalia tankotyöskentelynä sekä keskilattialla tapahtuvin harjoittein, työstetään vartalon oikeata asentoa, jalkoja, käsien asentoja, koordinaatiota sekä musikaalista suoritusta.

    PERUSKURSSI 6.6. - 22.6. (3VK)
    Opettajana Emma Monto
    Kurssin no 11148
    Tunnit ma, ti, ke, to klo 17.45-19.00
    Studio PTH
    Kurssimaksu 110 eur
    PERUSKURSSI 1.8. - 12.8. (2VK)
    Opettajana Nadja Theodoropoulos
    Kurssin no 11100
    Tunnit ma, ti, ke, to, pe klo 19.00-20.15
    Studio BUS2
    Kurssimaksu 102 eur

    ReplyDelete
  7. Hei, kiitos kuka lienetkään :)

    Etsin HTO:n sivuilta mutta en löytänyt. 3 viikon tiivari on hyvä alku tanssin harrastukselle!

    ReplyDelete