Teemalla on alkanut kolmiosainen dokumenttisarja suomalaisen taidetanssin historiasta, ihan must-katsottavaaa kaikille tanssin harrastajille! Ensimmäisessä osassa tanssitaan 1900-luvun alusta 1950-luvun loppuun. Samalla nähdään miten nykyinen Kansallisbalettimme on saanut alkunsa. Ensi vuonnahan juhlitaan jo 90-v synttäreitä!
Kansallisbaletti vuonna 1928. Kuva täältä. |
Sarjan voi katsoa Areenalta, ja esitysaikaa ekalle jaksolle on laitettu 6 päivää tästä eteenpäin. Kolmas jakso tulee Teemalta tänään, klo 20.15. Voit klikkaa vaikka suoraan tänne: Areena.
Siinä oli sitten jo 21. Joulukalenterin luukku. Aika vaan rientää, eikä lunta näy Helsingissä vieläkään. No, ainahan sitä voi sirotella tomusokeria joulukuusen päälle ;) Eilen oli muuten vuoden vikat M-P:n tunnit - ja oli ihanan tiukka setti! Sain paljon hyviä korjauksia, enkä sählännyt liikoja. Ope oli aika napakkana eilen, ja sitä sai olla todella skarppina! Fiilis oli silti super hyvä, ja kaikki tekivät parhaansa. Mulla oli keskellä vaikeuksia en dedans pirtsojen kanssa, en saanut polvea pysymään ylhäällä ja auki. Opettaja käski meidän kaikkien "to be the boss of our bodies" - eli me päätämme mitä ja miten tehdään! Ei saa antautua vain vietäväksi. Kun päätät etukäteen mitä olet tekemässä ja uskot itseesi, niin sitten onnistuu!
Mä sain siitä hyvän potkun persauksiin. Kun M-P vielä lisäksi käski mun tehdä piruetit uudestaan, niin johan onnistui! Ei siis pidä koskaan luovuttaa tai mennä siitä mistä aita on matalin. Vaikka olisikin jo tottunut siihen että joku asia ei ole itselleen sitä ominta tai vahvinta aluetta, pitää silti aina yrittää parempaa. Huomasin eilen myös että mulla on vielä paljon tekemistä ylävartalon, eli épaulementin kanssa. Siihen aionkin panostaa nyt ihan tosissani. Se ja aukikierto pirueteissa. Olis sitä paljon muutakin, mutta jostain on aloitettava!
Eilinen pointe-tunit oli ihana, saimme myös kokeilla uuden variaation ensimmäisiä askeleita. Varkka on eräästä Balanchinen baletista, ja vaikka opettaja on katsonut ettei ole meille liian vaikea, niin oli siinä alussa jo melkoista haastetta! Kerron siitä lisää sitten ensi vuonna.. :)
Voi että noi dokkarit! Mun täytyy kytätä, jos siellä näkyisi eka opekin :) Ja ihana toi kuva... Mulla on sellainen kirja kun "Vanhan Oopperan kummitus hymyilee" tms. Kuvia ja anekdootteja Bulelta, ope löytyy yhdestä kuvasta.
ReplyDeleteKiitti vinkistä! Katsoin jo ekan osan ja oli tosi hyvä. :)
ReplyDeleteToinen TV-vinkki jouluaatolle (ja uusintana tammikuulle):
ReplyDeletehttp://tv1.yle.fi/juttuarkisto/kulttuuri/bolshoi-teatterin-suuret-avajaiset
http://www.youtube.com/watch?v=EYbGWM4SJbo
- E
Hei Iepukka!
ReplyDeleteToivottavasti onnistuit bongaamaan vanhan opettajasi! Mä en ole vieläkään ehtinyt katsoa dokkaria, mutta luulen että munkin tuttuja (entisiä) opettajia näkyy ruudussa. Ainakin M.Hänninen, Kirsi Aromaa ja Jarmo Rastas.
Bulevardin vanha Oopperatalo on ihana rakennus, näin siellä ekan balettini! Se oli Giselle, ja olin aivan haltioissani.. Silloin tällöin käyn vielä treenamassa Tanssivintillä, lauantain tunnit pidetään vanhassa Isossa Balettisalissa. Jännää ajatella ketkä kaikki ovat siellä samalla tangolla harjoitelleet!
Enpäs ole lukenutkaan tuota sun kirjaa, löytyisköhän kirjastosta..
@Maria - olepa hyvä :)
ReplyDelete@E - kiitos muikkarista, mun pitikin laittaa tuo omaan postaukseen. Jospa ehtis huomenna. :)